Lost -projekti PDF Tulosta Sähköposti

Keväällä 2008 Lohjan Sosiaali- ja Terveystoimi (LOST) otti yhteyttä Lärkkulla Languages –yksikköön tiedustellakseen Lärkkullan kiinnostusta järjestää ruotsinkielen kursseja heidän hoitohenkilökunnalleen. Koska meillä oli kokemusta samantyyppisten kurssien järjestämisestä muun muassa Puolustusvoimille, Polisiisille ja monille muille, vastasimme luonnollisesti myöntävästi.

Ensimmäinen ryhmä saapui marraskuussa 2008. Toukokuussa 2009, 133 oppilasta oli käynyt 20 kurssia ja projektin ensimmäinen osa oli valmis. Oli palautteen aika.

Voin lämpimästi suositella Lärkkullan kielikursseja. Meidän usko itseemme ruotsinkielen taitajina on vahvistunut ja olemme tietenkin oppineet valtavasti. Kaikki käytännön asiat toimivat täydellisesti.”

Arja Yliluoma, Perusturvajohtaja, Lohjan kaupunki

”Lärkkullassa vietetyt päivät ovat olleet erittäin tehokkaita ja antoisia. Aikaisempaan verrattuna uskallamme paljon enemmän nyt käyttää ruotsinkieltä työelämässämme. Nyt aion opiskella vielä enemmän ja tulla vielä paremmaksi.”

Tapani Hämäläinen, johtava ylilääkäri, LOST

Kurssi yllätti minut positiivisesti; en tiennyt että kielen opiskelu voi olla näin hauskaa ja antoisaa. Kiitos Lärkkulla!”
Tiina Sainio, sairaanhoitaja, osasto 5, LOST

”Olen ilahtunut siitä että opiskeleminen voi olla näin hauskaa. Ryhmädynamiikka oli hyvä ja opettajat loistavan kannustavia ja mukavia.”
Minna Puhakka, sairaanhoitaja, LOST

 

”Koulutuksen tavoitteet saavutettiin erittäin hyvin ja kurssi vastasi 100 %:sti odotuksiani. Loistava ilmapiiri!”
Heikki Onnela, lääkäri, LOST

 

Puolustusvoimat

Yliluutnantti Juha Niemi

 

Poliisi

Leena Höysniemi-Iivonen